perjantai 21. marraskuuta 2014

Tietofinlandian voittaja 2014


Onnittelut Mirkka Lappalaiselle ja Kustannusosakeyhtiö Siltalalle tietofinlandiapalkinnosta! Palkittu teos, Pohjolan Leijona - Kustaa II Aadolfin Suomi on tietenkin saatavana meiltä, tervetuloa!


Ote kustantajan esittelytekstistä: Kustaa II Aadolf oli Ruotsin ja Suomen legendaarisin kuningas, myyttinen ”Pohjolan Leijona”, jonka johtamat sotajoukot hakkapeliittoineen levittivät kauhua 30-vuotisessa sodassa.
Kustaa Aadolf ja hänen nerokas kanslerinsa Axel Oxenstierna tekivät köyhästä ja harvaan asutusta Ruotsista tehokkaan valtion, joka pystyi rahoittamaan loputtomat sotansa. Uudistukset luotiin sotaa varten, mutta niistä tuli pohjoismaisen yhteiskunnan ja oikeusvaltion perusta.
Myös Suomessa Kustaa II Aadolfin aika oli käännekohta: Suomi oli 1600-luvun alussa nuijasodasta toipuva, sekasortoinen maankolkka, joka 1590-luvun sisällissodassa oli lähestulkoon repeytynyt irti Ruotsista. Kustaa Aadolfin aikana itsenäisten ja väkivaltaisten mahtimiesten maa taltutettiin ja valjastettiin osaksi suurvaltaa. Suomen tehtäväksi tuli tuottaa verovaroja ja sotilaita Ruotsin tarpeisiin. Suomalaisten paikallinen poliittinen identiteetti häivytettiin, mutta tilalle tuli rauha ja turva, laki ja oikeus. Myös lukuisia kaupunkeja perustettiin ja Suomikin alkoi hiljalleen kytkeytyä osaksi dynaamista maailmantaloutta.

Pohjolan leijona kertoo Kustaa Aadolfista ja Suomesta, siitä, miten nuori karismaattinen kuningas otti valtakunnan itäosan hallintaansa. Juuri Kustaa II Aadolfin aikana Suomi liitettiin entistä paljon tiukemmin Ruotsiin. 

Pohjolan leijona antaa kuvan 1600-luvun alun elämästä, jossa köyhyys, karkeus ja väkivalta kohtasivat ruhtinaallisen ylellisyyden. Sotaisan ja pimeän ajan keskellä kajasti jo uuden ajan valo.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti